and the winner is --

.. sain kuin sainkin väitöskirjani valmiiksi --

-- keskiviikon ja torstain välisenä yönä, puolelta
päivin Suomen aikaa, klo 4:37 amerikkalaista aikaa.

(Ei aivan kohtuutonta valvomista; gradua
viimeistellessä taisin valvoa kaksi kokonaista yötä.)

Vaihdoin oikealla olevan perusportretin: se
kuvannee mielialaani ja nuutuneisuuden
astettani työn valmistuttua.

*

Kestää tovin ennen kuin pöly laskeutuu ja tajuan
päässeeni jutusta eroon (ainakin esitarkastuksen ajaksi)!

Nyt osaan ajatella tekstiä vain numeroina:

1351264 merkkiä
223304 sanaa
17258 riviä
4355 kappaletta
571 sivua

Ehkä maistiaisiksi liitän mukaan kolme mottoani
(jotka melko hyvin kiteyttävät työni sisältöä) --

Kaksi sielua asuu rinnassain,
yksi tahtoo toisesta eroon;
Yksi kaameassa rakkaudenhimossaan
tarrautuu kynsin hampain maailmaan;
Väkivahvasti tomusta toinen nousee
ylös korkeiden mietteiden niityille.
-Goethe

Että löytäisimme toiminnallemme sopivat mittasuhteet, että sopivassa suhteessa sekoittaisimme tutkimista ja toimintaa, ja edelleen jakaisimme tutkimisen oikeassa suhteessa 'minän' ja 'ei-minän' kesken, sisimmän äänen kuuntelemisen ja ulkopäin tulevien kielten oppimisen, yhtäältä ilmiöitä havainnoiden, toisaalta niitä yhdistäviä lakeja tunnistaen -- tähän pääseminen merkitsee sen tietämistä kuinka elää; merkitsee elämistä.
-Charles Chauncy Emerson (Ralph Waldon veli)

Sielun sija on siellä missä sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat.
– Novalis

Suomi saa tänään uuden --

-- pääministerin ja meitsi yrittää
palauttaa väitöskirjan --

*TÄHÄN PÄIVÄÄN* mennessä!

Vasta sain tdk:sta tiedon
dekaanin liikkeistä. Sukellan
yöhön ja yritän ehtiä.

Päivittäydyn kunhan tiedän
olenko ollenkaan ehtinyt.

joku on tunkeutunut suihkuuni

Shampoiden ja saippuoiden
määrä on tuplaantunut:

luokseni on saapunut nainen.

On kotoisampaa ja värikkäämpää.

*

Moona tuli tänne viikko sitten. Jaetun
Harvard-arjen sävyttämän viikon päätteeksi
loikkasimme New Yorkiin kuulemaan
Philharmonicia, joka soitti
Magnus Linbergin uuden teoksen
ja Sibeliuksen viulukonserton.

Jälkimmäinen oli vavahduttava,
Moonan sanoin kauneinta mitä
hän on kuullut.

Kaikki Nueva Yorkissa ei
kuitenkaan ole korkeakulttuuria:


Emme ehtineet kokeilla Pyschic
Readingseja: ne olisivat voineet
pelastaa sielumme.

(Kyltin kirjailija oli kylläkin skarpannut
jatkettuaan kyltin yläosasta oikeaan
laitaan, jossa samat sanat esiintyivät virheettä.
Tämän hyväksyminen jää uskon varaan koska ei kuvassa näy.)


Pahat terroristit päättivät säästää meidät,
vaikka käpsimmekin Times Squaren poikki
(näkyy taustalla pienenpienenä).

En ole vielä onnistunut sulattamaan tuota
megalomaanista kaupunkia oman comfort zoneni
piiriin; toinen puoliskoni sen sijaan (joka
on kotoisin enemmän New Yorkin kaltaisesta
kaupungista kuin meitsi, nimittäin TAMPEREELTA)
tahtoo takaisin jo huomenna.

Ensin on taas sukellettava
väitöskirjapyörteeseen.

APUA!

Pahin mahdollinen tapahtuu.

Muutamia viikkoja ennen
kaavailemaani-haaveilemaani
subjektiivista väitöskirja-
kuolemanviivaa käsiini sattuu ..

.. kumma saksankielinen
957-sivuinen Emerson-opus,
joka on ..

.. hyvä.

Olen yllättynyt: yleensä yli
kaksisataasivuisten Eme-kirjojen
kolmen ensimmäisen luvun jälkeen
kirjoittaja alkaa kiemurrella,
hitaasti harhailla ja eksyä jonnekin
aivan omiin maailmoihinsa.


Jan Stievermannin hämmentävästi nimetty
Sündenfall der Nachahmung:
Zum Problem der Mittelbarkeit
in Werk Ralph Waldo Emersons
(vap. suom.: Apinoinnin helmasynti:
Välittömyyden puutteen pulma Emellä)
käsittelee - nimestään huolimatta -
mitä tärkeintä aihetta:

Onko meille mahdollista tuntea Todellisuutta,
ihmistä suurempaa / jumalallista ("jumalallista")
todellisuutta, välittömästi vai vain välillisesti?

Onko mahdollista olla kasvokkain pyhyyden
ja elämän kanssa niin kuin sekä sakraali-
että sekulaaripuolella monet mystikot ja
hengenmiehet, jopa filosofitkin ovat lupailleet?


Jos aiheesta kirjoittaa saksalaisraamattumaisen
monografian, luulisi kirjoittajan olevan
vähintäänkin sekopää tai uskis.

Stieven kirja on mielestäni paras lukemani
Emerson-teos. Sen mukaan myöhäinen Eme
ei enää pitänyt todellisuuden välitöntä
kokemista konkreettisesti mahdollisena, vaan
juuri tässä *mahdottomuudessa* hän näki
moiseen todellisuuteen USKOMISEN
mahdollisuuden ja vahvuuden.

Että ihminen voisi elää niin,
että hän uskoisi jonkinlaisen eettisen järjestyksen
vallitsevan arjen kaoottisuuden taustalla
ja sillä tavoin vapautuisi
liioista huolista.

Sain kirjan luettua.
Odotan enää sulamista suolistossani.

autoerotiikkaa

Lähikahvilan Darwin's Ltd
edustalla istuu aina pummi,
luultavasti koditon, joka
katselee ohi kulkevia ihmisiä
ja joskus lukee kirjaa.

Eräänä päivänä hän keskeytti kulkuni:
"Sorry. You look like that one actor.
Rhys Ifans ... is his name."
Jouduin tutkimaan asian.
Miksi minua sanotaan aina toisten
näköiseksi, miksi ei koskaan itseni?



Hegel-vertaus (lempinimeni Tampereen filosofisissa piireissä)
ei liittyne ulkonäköön, mutta jotakin perheyhtäläisyyttä
taitaa olla havaittavissa.

Aina vertaukset eivät ole imartelevia.
Näytän kuulemma Jorma Hynniseltä ja
Jukka Puotilalta. Jälkimmäinen yhteys
kuulostaa kaukaa haetulta, mutta lähemmin
tutkittuna osoittautuu ilmeiseksi.



Rhys Ifansissa on kuitenkin puolia,
joita en osaisi kolmen kuukauden
väitöskirjaviilauksenkaan jälkeen
näytellä uskottavasti.